One last time

No moi! Ilmestyinkin tänne vielä yhen viimesen kerran. Olin jo aatellu, etten enää tänne mitään kirjota ja sen takia täälläpä ei mitään oo näkynykkään, mutta sain tässä kuitenkin vielä vähän inspistä kirjottaa vielä yhen vikan postauksen. Vähän sellasta post-Erasmus fiilistä ja tällästä ehkä luvassa. En tiiä. Kattoo mitä nää aivot nyt suoltaa.

Oon nyt siis ollu sitten tasan kolme viikkoa takasin Suomessa. Päällimmäisenä fiiliksenä nyt ehkä se, että vaihto tuntuu jo ihan joltain toiselta elämältä. Tai siis. Kuvia oon käyny läpi (aion teettää niistä kasan seinälle laitettavaks) ja ihan jatkuvasti kavereiden kanssa jutellessa viittaan Irlantiin, mut jotenkin se tuntuu jo ihan sellaselta irralliselta elämänjaksolta. En nyt osaa oikein selittää sitä. Johtuu luultavasti siitä kun tuli niin täydellinen katkasu siihen irkkuelämään. Yhessä päivässä boom, yhtäkkiä en enää nää yhtään ketään ketä oon nähny jatkuvasti neljän kuukauden ajan, en enää asu Irlannissa, en enää puhu englantia. Tuli niin radikaali muutos taas tähän elämään, että (niinkuin oon sanonu) se tuntuu ihan unelta. Ei jotenkin osaa tajuta, että se ihan oikeesti tapahtu. Jos näkisin jonkun niistä vaihtokavereista, fiilis olis aika varmasti erilainen. Harmi etten sinne Saksaan päässy uutena vuotena...

Kaveri postasi tän Instaan ja jotenkin oli niin täydellinen vastine näille mun unikuvitelmille

Luin eilen yöllä nää mun kaikki blogipostaukset läpi. Lopetin joskus kolmelta yöllä. Oli kyl aika mielenkiintosta lukea niitä juttuja nyt tälleen jälkikäteen kun tietää miten siinä kävi. Törmäsin tällässeen yhessä postauksessa: "Kuulin tänää taas yhen niin sopivan lauseen, että "This is a dream, a fantasy". Toi on niin totta." Nyt vasta mä tajuankin kuinka totta toi on. 

Poimin monta muutakin kirjottamaani juttua vanhoista postauksista. 

"En haluu, että totun täällä elämiseen, koska sit kohta huomaan että hupsista, onkin jo joulukuu ja pitää mennä takasin Suomeen enkä mä ottanu kaikkea irti tästä elämästä!" - Voin nyt kyllä sanoa, että kyllä mä otin kaiken irti. Ei kaduta. Aina voi tehä paremmin, mut kyl musta nyt tuntuu, että todellakin otin hyödyn irti niistä neljästä kuukaudesta. Se on aika hieno juttu, että pystyy toteamaan noin. Tuli yhessäkin vaiheessa ihan loistava fiilis, kun luin muistaakseni Rai rai rai -postausta, missä kerroin mun viikosta kun oli neljät bileet. Sen lopussa sit mainitsin, että joo seuraavaksi pitääkin kertoa sit meiän autoretkestä Killarneyyn, mut en tiiä ehinkö ennenkuin lähen Skotlantiin. Tosta tuli aivan loistava fiilis että ei hitto, mähän oon ollu kiireinen! Kyl sitä tekemistä on riittäny, ja just tollasten matkusteluiden ja bileiden takia. Loistavaa.

Niin sopiva biisi!

Nauratti muutenkin kun tajusin, kuinka mikään ei kyl estäny meiän biletystä. Tosi monta kertaa sanoin kuinka kun oltiin lähössä johonkin reissuun, oli vähän väsy/krapula päällä kun oltiin oltu edellisenä iltana ulkona. Sitä oikeesti tapahtu koko ajan. Ihan sama vaikka oli seuraavana päivänä aikanen herätys ja oltiin lähössä lentokoneella toiseen maahan, me mennään baariin. Hahahah. Vaihtoelämää.

Olihan se nyt ihan hullua. Kun tulin takasin Suomeen, mä olin niin poikki. Jo syyskuun lopussa olin kirjottanu: "Saatan ehkä kuolla uupumuksesta ja flunssasta sitten joulukuussa kun tuun takasin Suomeen." Jo noin alkuvaiheessa osasin aika hyvin ennustaa tulevan :D Mun ekat kaks viikkoa joululomasta meni melkein vaan nukkuessa. Aikalailla jokaikinen päivä kun vaan pystyin, nukuin kepeesti yli 12 tunnin yöunia. Kahen, kolmen viikon ajan. Oli ehkä vähän univajetta. Plus kun oon ollu niin paljon kipee ja olihan toi koko syksy nyt aika väsyttävä niin henkisesti kuin fyysisestikin, niin oon nyt sit yrittäny ilmeisesti "korjata" sitä nukkumalla. 

Plus Suomeen tullessa kyllä yhtäkkiä iski se, että ei hitto, mä oon kyllä eläny niiiin epäterveellistä elämää koko syksyn. Oon eläny periaatteessa vaan nuudeleilla, pakastepizzoilla, limulla ja suklaalla. Ja alkoholilla. Todellisuus vaan yhtäkkiä iski päin naamaa ja aika helposti kyllä väheni kaikki herkut, ei edes joulusuklaata tullu mitenkään kauheesti ahmittua. Ei enää vaan tee mieli. Ja oli aika helppo päättää, että pidän tipattoman tammikuun. Mun maksa todellakin tarvii sitä.

Nyt kun oon takasin Jyväskylässäkin, ootan innolla kun saa kunnon rytmin tähän elämään koulun myötä ja pääsee syömään halpaa ja hyvää kouluruokaa. Ah. Plus alottamaan liikunnan. Ei oo kyllä ikinä ennen ollu näin suuri hinku liikkumaan! :D Mun uuden vuoden lupauskin oli se perinteinen "liikun enemmän ja syön terveellisemmin", mut en asettanu itelleni mitään hulluja tavotteita tai alottanu mitään typerää dieettiä vaan meen ihan vaan sen perusteella, että mä vaan oikeesti yksinkertasesti haluun parantaa tätä mun terveyttä ja kuntoa. Se on niin pohjamudissa ton syksyn jäljiltä.

Okei, vähän nyt hairahduin tästä aiheesta.

Vaihtofiilikset. On siis tosiaan ollut yllättävän normaalia ja helppoa olla takasin Suomessa. Mulle on tullut vaan muutamia yksittäisiä hetkiä kun iskeny että nyt oon oikeesti Suomessa (kun kuulin ekaa kertaa Brädin biisin Kotona...) tai tullu mieleen joku muisto Irlannista. Ehottomasti kyllä nään nyt Suomen vähän eri perspektiivistä. Sitä on vaikee laittaa sanoiksi, mut eka fiilis kun olin autossa matkalla lentokentältä Lahteen, olin että täällähän on vaan puita ja lunta kaikkialla. Se jotenkin tuntu tosi oudolta. Olin jo niin tottunu siihen irlantilaiseen vihreeseen peltomaisemaan. Plus tuli jotenkin sellanen tosi "syrjäinen" olo kun on vaan pimeetä ja lunta ja jotenkin karua kaikkialla. Tiedostan jotenkin paljon enemmän nyt sen, että ollaan ihan oikeesti täällä pohjoisessa. 

Lähtö Irlannistahan suju ihan hyvin. Meillä oli lauantaina vielä yhet vikat "bileet". Se ei ollut niin jatkuvaa synkistelyä ja itkemistä kuin sitä edellisenä iltana, oli itse asiassa oikeen mukavaa rentoa hengailua ja herkkujen syömistä. Pääsin jopa näpertelemään keksien koristeluiden parissa!

Kyllähän siinä itellä kuitenkin itku tuli kun tein lähtöä ja piti hyvästellä kaikki. Sunnuntaina sit oli aikanen herätys, taksi tuli hakemaan kuudelta aamulla. Kahen matkalaukun, läppärilaukun, ison kässärin ja käsilaukun kanssa sitten yliopistolle ja bussiin Dublinin kentälle. Oli kyllä hauska sattuma kun ensin Brookfieldissä kun tein lähtöä, näin vielä mun saksalaisen kämppiksen, joka oli kans lähössä ihan samoihin aikoihin. Sitten bussipysäkillä kävi ilmi, että yks tuttu ruotsalainen jätkä oli ottamassa samaa bussia lentokentälle. Sen kanssa oli sit ihan mukava jutella siinä. Oli kyllä vähän huvittavaa kun mähän olin lentämässä Tukholman kautta ja se siinä sit vähän ihmetteli kun mä olin onnistunu saamaan sellasen lennon, kun sen ite piti mennä Oslon kautta Tukholmaan, hah hah. Samaten hyvä ruotsalainen kaveri N oli aikasemmin naureskellu, että pöllin sen lennon.

Matka Suomeen kuitenkin suju ilman ongelmia, mitä nyt jälkimmäinen lento oli vähän myöhässä. Eka isku naamaan suomalaisuudesta oli kun tulin Tukholmassa mun lennon portille. Olin aika myöhässä menossa sinne ja kun käännyin nurkan takaa portille ja näin ruudulta, että lento oli myöhässä, suusta pääs pari kirosanaa. Sit heti tajusin että oho, tässä on varmaan suurinosa suomalaisia ja nehän jopa ymmärtää mitä mä sanoin :D Irkuissa kun pysty helposti kiroilemaan suomeksi kun ei kukaan ymmärrä. Hahhah.

Mun tulee kyllä ehkä vähän ikävä englannin puhumista. Siihenkin niin taas tottu ja jotenkin tuntu että kun se ei kuitenkaan oo se oma äidinkieli ja ei oo sitä samanlaista tunneyhteyttä siihen, niin välillä oli paljon helpompi puhua enkuks eri asioista. Sekä oli niin kiva heitellä aina välillä "it was good craic", "it was grand", "awesome", "oh shit!" ja kaikkea muuta hauskaa. Ei oo tullu nyt mitään erityistä hankaluutta suomen kielen kanssa, mitä nyt välillä vähän joutuu pysähtymään että mites tää nyt sanotaan sujuvasti. Sekä aina vähän väliä kun joku jotain sanoo, saattaa tulla ekana reaktiona mieleen joku englanninkielinen ilmaus, mut kyl mä silti sit aina suomeks vastaan.

Eilen siinä kun näitä vanhoja blogipostauksia luin, aloin kehittelemään sellasta pientä "awards-listaa" eli vaan kaikkea mikä oli paras reissu Irlannissa, kivoin kaupunki, muistettavimmat bileet, jne. Koska tää postaus on jo muutenkin yhtä sekasotkua, isken sen sitten tänne seuraavaksi.

Sannan Erasmus-Irlanti Awards:

Paras retki: Bussiretki West Claressa, eli länsirannikolla, D:n ja W:n kanssa

Parhaat bileet: omat synttärit

Hulluimmat bileet: Halloween (mutta kunniamaininta Librarylle + tequilalle)

Paras juoma: Bulmers Original

Kauhein krapulapäivä: alkuaikoina joidenkin bileiden jälkeen oli pakko raahautua huonovointisena yhelle tunnille, kävelin yliopistolle varmaan 30min suuntaansa ja ajattelin koko ajan ojaan kuolemista

 

Mieleenpainuvin kokemus: veneessä keskellä järveä kaatosateessa porukalla upeissa maisemissa

Noloin kokemus: kun humalassa itkeskelin kaikkien nähden typerästä syystä

Muistettavin koulukokemus: yritin vetää all-nighterin esseetä kirjottaessa, en saanu tekstiä aikaseksi, heräsin aamulla aikasin ja kirjotin surkeen esseen ihan viimesinä mahollisina tunteina

Randomein hetki: kun bussikuski tarjosi kaikille viskishotit meiän reissulla Wicklow Mountainseilla

Paras kaupunki: Galway (tykkään kyllä myös kovasti Dublinista)

Kaunein paikka Irlannissa: Killarneyn kansallispuisto (+ erityismaininta Pohjois-Irlannin rannikolle)  

Paras ostos: Gladdagh ring

Paras uusi biisi: Zhu - Faded

Paras irkkusana: craic

Paras ruoka: fish & chips (voinko tylsempi olla:D)

Paras kauppa: Penneys ja Boots (en osaa valita)

Paras uusi taito: jousiammunta

Turhin taito: iiri

lol

Eksoottisin tuttavuus: Dublinissa tavattu jordanialainen jätkä

Paras tyyppi kenet tapasin: D

Ärsyttävin kansalaisuus: ranska (hahhah sori)

Sana jota sanoin liikaa: seriously 

Paras lempinimi jonka sain: Sansa (tai Ser Davos mut se oli vaan inside läppä yhen kanssa) (minkä takia molemmat on GoTista?)

Isoin juttu minkä opin: itseluottamus (pitää olla oma ittensä, mutta ei kukaan jaksa sellasta ruikuttavaa säälinhakijaa). ulkomailla pärjää kyllä, kaikki aina järjestyy

Eniten ikävä: jätkien kanssa hengailua

Vaikein asia takasin Suomessa: kadun ylittäminen ja oikeeseen suuntaan kattominen

Suurin saavutus: koko saakelin vaihto!

Kyllähän noita keksis vaikka kuinka paljon. Tossa vielä muuten irkkujen kartta, jonka tein joskus vaihon loppupuolella, merkkasin punasella pallolla kaikki paikat missä tuli käytyä saarella. Suurin katumus ehkä on, että niitä palloja ei oo tuplasti enemmän. Vielä olis ollu paikkoja missä ois voinu käydä. Donegal suurimpana harmin aiheena. 

No, ei mitään nyt pidä harmitella. En oo kyllä niin missään vaiheessa nanosekuntiakaan katunu vaihtoon lähtemistä. Olihan se aivan mahtavaa, neljässä kuukaudessa ehti kyl tehä ja kokea vaikka ja mitä! Aivan jumalaton kasa erilaisia muistoja (hyviä ja huonojakin), paljon kansainvälisiä kavereita ja yli 3000 kuvaa ja videota on siitä nyt jääny käteen. Ei huono.

Huomenna sitten alkaa taas koulu täällä Suomen puolella ja ootan kyllä tosi innoissani tätä uutta vuotta, kattoo mitä tästä tulee! Jotenkin fiilis että tulis aika hieno vuos. Nyt kun on tätä elämänkokemusta taas karttunu ja oon taas vähän vanhempi ja viisaampi, ni mistäpä sitä tietää mitä tässä on vielä edessä!

Bloggailu jää nyt kyllä sitten tähän. Tässä vielä vihoviimeinen biisi. Kertosäe on vähän ärsyttävä itse asiassa mun korvaan, mut tykkään niin tän biisin sanoista. Typerä Blogger ei nyt löydä sitä videota suoraan tähän upattavaks, joten pistän vaan yksinkertasen linkin.

Aste - Himalaja

Minä 2.0, hauska tutustua.

It's the end

Nyt on aika tyhjä olo. Huomenna on sitten lähtö takasin Suomeen. Tällä hetkellä suhtaudun siihen aika ristiriitasesti. Harmittaa paljon jättää nää kaikki kaverit ja tää mahtava vaihtarielämä, mut tää kulunu viikko on ollu mulla jotenki niin raskas että tuntuu hyvältä päästä takasin kotiin lepäämään äitin hoiviin. Mä niin tarviin koko joululoman toipumiseen tästä seikkailusta. Oon niin fyysisesti kuin henkisestiki väsyny. On ollu kyl aikamoinen matka. Huhhuh.

En tiiä. Ihan hullua. Mun tunteet on menny laidasta laitaan tässä. Alkuviikosta oli kuumeessa ja meni jotain kolme neljä päivää kun vaan makasin surkeena sängyssä. Kiva tapa käyttää vikoja päiviä täällä. Mut toisaalta se sai mut ajattelemaan, että ihan kiva kyl nyt päästä ottamaan rennosti, nukkumaan ja kattomaan Netflixiä ja vaan chillaamaan ilman mitään kiireitä tai suunnitelmia. Seki voi olla nimittäin aika väsyttävää kun koko ajan ravaa bileissä ja matkoilla ja ties missä kissanristiäisissä.

Mut kyl tässä silti nyt päällimmäisenä tunteena on suru. Meillä oli eilen illalla vika international party ja huhhuh, se otti kyl tunteisiin. Kyyneleet kyl virtas melkein ihan jokasella (paitsi tietty niillä kahella jääräpäällä). On kyl aika kauheeta ihan vaan kattoakin vierestä kun kaks toisilleen tosi läheistä kaveria halaa niin pitkään ja tiukasti. Täällä on saanu niin mahtavia kavereita. Ääh.

Vaikka toisinaan tää mun elämä täällä on ollu vähän draamantäytteistä, mun silti tulee niin ikävä näitä tyyppejä. En jotenkin osaa ymmärtää, että miten onnistuinkin tapaamaan noin mahtavia ihmisiä ja että ne sattu tykkäämään munkin seurasta niin paljon että hengas sen neljä kuukautta. Oon sanonu hyvästejä ihmisille pitkin viikkoa, mut tänää illalla on ne viimeset ja ne pahimmat. Katotaa mitä siitä tulee.. Ei silmät kauheen kuivina kyllä tuu pysymään, koska mä herkistelen täällä jo nyt.

Kyllä mä uskon, että tuun näkemään osaa näistä vielä tulevaisuudessa. Mä oon ihan varmasti jossain vaiheessa matkustamassa ainakin Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Ja sitkun oon, mulla on ihmisiä keihin mä voin ottaa yhteyttä. Se on aika mahtava tunne myös. Eikä ikinä tiiä, jos joku joskus eksyis Suomeenkin.

Tää soi yhtenä vikoista biiseistä eilen illalla meiän jatkoilla...

Voi apua oikeesti. Ihan hyvä ehkä että mä häivyn huomenna aamulla aikasin (kuudelta...), ni ei oo ketään paikalla sanomassa silloin heipat. Varmaan muutenkin jo tarpeeks vaikeeta istua taksiin laukkujen kanssa ja lähteä lopullisesti BF:sta.. 

Siitä tulee niiiin outoa, että oon huomenna illalla kotona Lahessa... ei hitto. En yhtään tiiä miten tuun käyttäytymään seuraavat pari viikkoa. Toivon etten ala vaan masistelemaan. Onneks on kuitenkin joulu, ni saa jotain muuta ajateltavaa. Ja onneks mulla on miljoonia kuvia ja videoita mitä voin sit ikävyydenpuuskissani käydä läpi uudestaan ja uudestaan..

No nyt mun on kyl pakko lopettaa, koska en oo vieläkään valmis tän huoneeni kanssa. Paljon pitää viel tehä ennen iltaa. Äääää en haluu ajatella sitä :( Siitä tulee ihan kauheeta. Itkettää jo valmiiks.

En tiiä yhtään kirjotanko tänne vielä. Ehkä jotain post-Erasmus-depressio-purkautumista. We'll see. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että ylipäätänsä lähin tätä blogia kirjottaan täältä vaihosta, koska tää on kyllä aivan loistava tapa itellekin muistella mitä kaikkea tuli tehtyä. En oo lukenu yhtään mun vanhoja postauksia, mut ihan varmasti joululomalla nekin tulee luettua läpi. Huh. Okei. Tähän loppuun viel vika biisi. Se on moi.

Pohjois-Irlanti

Tässä nyt sitten jumalaton kuvapostaus Pohjois-Irlannista.

University:

Belfast Castle:

Automatkalla:

Oli muuten hauska kun oltiin Belfastissa ja illalla käveltiin kadulla juomat kädessä ja tuli puheeksi, että onkohan täällä sallittua juoda julkisilla paikoilla. Mut kukaan ei tienny, ni jatkettiin samaan malliin. Sit vähän ajan päästä bongattiinki tällänen kyltti, ainoostaan vaan siinä max penaltyna oli 500. Aika äkkiä meni kyl juomat piiloon, haha.

 

 

 

 

 

Pohjois-Irlannin rannikko on oikeesti niin kaunista seutua!

Pohjois-Irlannissahan on muuten paljon Game of Thronesin kuvauspaikkoja! Ennen tonne lähtöä tsekkailin vähän niitä, mut koska meillä oli aika tiukka aikataulu ja muutenkin lopulta jouduttiin skippaileen paikkoja, ei ollu aikaa lähteä ettimään vaan jotain muutamia tiettyjä randomeita paikkoja, joten jäi ne näkemättä. Tosin taidettiin vahingossa osua yhelle!

Tuolla oli sellanen "nähtävyys" kuin Carrick-a-Rede köysisilta (onks toi rope bridge suomeks?) minne haluttiin mennä, mut kun saavuttiin paikalle, se olikin jo suljettu (meiän tour guide D oli tehny taas tosi hyvää työtä). Mentiin kuitenki kurkkimaan millanen se on.

Mentiin torstain ja perjantain väliseks yöks Londonderryyn - taas muuten yks osoitus unionisti/nationalisti-kiistasta. Paikkaa nimittäin kutsutaan joko Londonderryksi tai Derryksi. Virallisesti se on ensimmäinen, mut usein se löytyy ihan vaan Derry nimellä. Se kielii kumpien puolella oot, kumpaa nimeä käytät. Nationalistit sanoo Derry, unionistit taas Londonderry.

Perjantaina sit nähtävyytenä oli Giant's Causeway!

 

 

 

 

Ja no, siinä se P-Irlanti pääasiallisesti nyt sitten oli! Sori tästä tosi vähäsanaisesta postauksesta, oon ollu kipee TAAS tässä pari päivää ja nyt tavotteena oli vaan iskeä nää kuvat ilmoille (sen verran kivoja maisemia kuitenkin) ennenku lähen täältä, koska en usko että jossain Suomessa ois kauheesti intoa postailla mitään irkkukuvia enää..